You miss 100% of the chances you don't take

Vaihtarina oleminen on jotakin sellasta, jota sellanen, joka sitä ei ole kokenut, ei ymmärrä. Ajatukset vuoden aikana käy läpi koko sen skaalan, mitä ne käy sun koko elämässä, mutta aika paljon nopeammin. Ite oon nyt puolessa välissä mun vuotta. Vähän yli itseasiassa. Kun lähtöön oli vielä kolme kuukautta, matkattiin perheen kanssa UPin infotilaisuuteen. Siellä kerrottiin kaikki "staget", jotka vaihtarin mielessä yleensä vuoden aikana ilmenee. Jet lag days, glory weeks, sitten joku turhautuminen ja asioiden realisointi, niihin tottuminen, syyllisyydentunto ja listalta löytyy vielä joku muukin. Tässä tapauksessa mun päässä on käyty läpi jokainen taso, joka mulle tähän mennessä kerrottiin tulevan. Ensimmäiset viikot tai oikeastaan pari kuukautta oli tosi hyviä. Sitten tuli karmaiseva marraskuu ja tasottava joulukuu kaikkine juhlineen. Nyt oon vähän tottumassa tilanteeseen ja oikeestaan mulle realisoituu, että piru, täähän on mun elämä täällä. Sitä pitää elää, eikä vaan ihmetellä. Yks poika kerran mulle tokas yhen viisaimmista asioista, jonka oon kuullu täällä. Valitin, kuinka mikään ei onnistu, kukaan ei ymmärrä mua ja musta tuntuu, etten kuulu tänne. Ettei tää oo mun elämä. Se vastas mulle, että tää on sun elämän nyt ja seuraavan vuoden, parempi tottua. Ja siitä asti oon vedelly ton neuvon voimalla. Tää ei ole mun loppuelämä. Tää ei määrää, minkä ammatin saan, kenen kanssa avioidun ja elän tai kuinka monta lasta saan. Tää on mahdollisuus, johon on tartuttava, vaikka kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan. Joskus on uskallettava vaan hypätä pää edellä. Syvään päähän, kuten Andrewkin tästä mun vuodesta totesi. Tää on mahdollisuus, josta olen erittäin kiitollinen.

Mitä sitten käy, kun tuun takasin? Kuka mua oottelee, ja kuka ei? Miltä musta tuntuu palata takasin elämään, joka ei yhtäkkiä olekaan enää se ainoa elämä? Joka ei välttämättä ole se hohdokkaampi, mutta se on se, jonka varaan mun tulevaisuus rakentuu. Ihan yhtä yhtäkkiä mä olen takasin Suomessa kuin lennähdin tänne. Suomessa, jossa kaikki tutut on, mutta samalla joudun jättämään kaikki mun läheiset tänne, tietäen, etten varmaankaan näe suurinta osaa enää koskaan. Tällaset jutut mietityttää kuulkaa. Nää mietityttää.