lauantai 14. helmikuuta 2015

hawaii I

Viime maanantaina kuolemanväsynyt ja haikea, mutta onnellinen tyttö palasi Oahun paratiisisaarelta kotiin vietettyään seillä yhden elämänsä parhaista viikoista. Viikko Hawailla hipoi täydellisyyttä! Honolulu ja sitä ympäröivät paikat on niin kauniita, ettei meinaa todeksi uskoa. Hieroin varmasti silmiäni useampaan otteeseen tiiraillessani ympärille, meinaan kaikki väritkin oli uskomattoman vahvoja ja kauniita. Mulla ei ole varmaan ikinä ollut näin pahaa lomakrapulaa, kun mitä oli alkuviikosta. Palasin kotiin masennuksen vallassa, mutta mieli täynnä muistoja, joita en ikinä unohda. Ihmiset, joiden kanssa tämän viikon vietin, muuttuivat melkein tuntemattomista parhaiksi ystäviksi. After all, olin äärimmäisen onnellinen. Tosin oma sänky tuntui hämmentävän tyhjältä ilman Ingaa, jolla on erittäin hyvät unenlahjat. Se aina leveili meidän sängyssä, eikä auttanu vaikka yritin tökkiä sitä liikkumaan pois keskeltä sänkyä X-asennosta ;) joka tapauksessa tän reissun buukkaaminen on yksi parhaimpia päätöksiä pitkään aikaan ja suosittelen Hawaiia vaihtareille pikkulomaksi arjesta ja tietty kaikille muillekin! Suomesta se vaan on pirun kaukana, mutta Hawaii kerran elämässä on must-juttu heh. Tässä on vasta ensimmäinen päivä ja sen kuvat, varautukaa siihen, että näitä tulee vielä elokuussakin! XD
DSC_0099
Honolulu meidän hotellista katsottuna. Hotelli ei ollut luksusta, mutta erittäin hyvällä sijainnilla kaikesta! Kävelymatka oli oikeastaan kaikkialle ja käveltiinkin viikon aika ihan älyttömän paljon.
DSC_0115
Eka päivä, tai siis eka kokonainen, aloitettiin reippaana heti aamutuimaan ja otettiin bussi (astuin ekaa kertaa koulubussiin mun elämässä hups XD) kohti kiertoajelua. 
DSC_0138
Kierreltiin Honolulu Downtownissa ja tsekattiin "nähtävyydet". Niitä oli mun mielestä kyllä nolla. Aamusta oli vähän pilvistä, mutta onneksi sääkin kirkastu mitä pidemmälle päästiin.
DSC_0148DSC_0151DSC_0187HWIDSC00388-014a>HWIDSC00401-022HWIDSC00404-025
Sitten ajettiin näköalapaikalle ottamaan kuvia ja sitä tuulta oli kuulkaa! Tuolla muutenkin tuuli tosi paljon joka päivä, mutta tuolla se oli varmaan pahin.
DSC_0229UntitledDSC_0216DSC_0235HWIDSC00413-030
Sitten siirryttiin Macadamia nut- farmille, mikä oli aikamoinen turistirysä, mutta pähkinät oli superhyviä ja maisteltiin (lue: kahmittiin) niitä niin paljon kuin kehdattiin. Saatiin myös autenttista kookosmaitoa, joka oli yllättävän hyvää!
DSC_0275DSC_0283HWIDSC00532-114HWIDSC00430-040DSC_0341DSC_0298DSC_0318UntitledHWIDSC00538-119HWIDSC00504-091UntitledUntitledHWIDSC00521-105
Sen jälkeen suunnattiin Turtle Bay Beachille. Oikeasti toi ranta oli jonkun hienon resortin omistuksessa, mutta koska Hawailla kaikki rannat on yleisiä, tällanen mukava n. 50 hengen vaihtarijoukkio päätti iskeä sinne. Oli hieno ranta ja ihanat värit taas kerran!
DSC_0354DSC_0361DSC_0360
North Shore on kuuluisa surffiranta ja käytiin matkanvarrella myös surffikylässä ja vedettiin nopeat shave icet. Shave ice oli iso juttu Hawailla, vähän kun jätski Suomessa.
DSC_0372DSC_0369DSC_0374
Kaukana kotoota.
UntitledUntitled
Vielä yksi stoppi meidän turistikierroksella oli Dolen ananasplantaasi. Ananas on myös Hawaiin oma erikoisuus, Mäkkäristäkin sai aina tuoretta ananasta, jos osti aterian haha. 

Uupuneina ekan päivän reissusta saavuttiin hotellille, käytiin vetäsemässä dinnerit naamaan ja rättiväsyneenä nukahdettiin kymmenen aikaan hymyt huulilla. Eka päivä oli aikamoinen vauhtialotus viikolle. Ton viikon aikana ei paljoa nukuttu, sillä herätykset oli aina aikasin. Mutta toisaalta eihän me tuonne nukkumaan lähdettykään! Tässä eka päivä, jatkoa seuraa myöhemmin :) ps. Kertokaa kiinnostaako yksityiskohtaiset selitykset vai vaan kuvat ja höpötys enemmän?

Niin ja kuvauskrediitit Ingalle (suurimmasta) osasta kuvia <3 olet taitava rakkaani!

4 kommenttia: