lauantai 30. elokuuta 2014

About the school

Okei, alotan jo sanomalla, että nyt tulee luultavasti pitkä postaus. Niille jotka eivät tykkää lukea, suosittelen skippausta! Eli, käyn siis koulua Sickles High Schoolissa, josta löytyy 2500 oppilasta. Ensimmäinen päivä kauhistutti mua aivan sikana, mutta luulen sen olevan tosi normaalia. Mulla alkaa koulu joka ikinen päivä klo 7.30, ja kotoa meidän pitää lähteä jo 6.45. Oikeasti koululle ajaa noin kymmenessä minuutissa, mutta ruuhkien takia meillä menee aamusin melkein puol tuntia. Toi on musta vähän naurettavaa, mutta minkäs teet! Mun lukujärjestyksestä löytyy matikkaa, ajokoulu, psykologiaa, englantia, espanjaa, earth sciencea ja USAn historiaa. Joka päivä mulla on noi samat aineet tossa samaisessa järjestyksessä. Tunnit kestää n. 50 minuuttia ja välissä on suunnilleen viis minuuttia aikaa juosta seuraavalle tunnille. Ja sanon juosta, koska koulun kampus on tosi iso ja esimerkiksi matikka ja ajokoulu on aiiivan eripäässä koko rakennusta, joten tuntien välissä ei oikeen ehi sosialisoida. Meidän koulun käytävillä, jotka johtaa rakennuksesta toiseen ei oo ollenkaan seiniä, samoin kun esimerkiksi ruokala on osittain ulkona. Tästä voi päätellä aika hyvin täkäläisen ilman laadun haha! Lisäksi mun mielestä (ei paikallisten XD) on aika luksusta tuntea sellanen tropiikin tuoksu ja lämpö, kun astuu ulos ekalta tunnilta ja aurinko on kunnolla noussut ja ilma lämmennyt.DSC_0003 En saa ottaa koulusta kuvia yksityisyydensuojien vuoksi, joten niitä ei valitettavasti löydy. Kuitenkin, kun koululla on kokoa noinkin paljon kuin tällä on, on joissain tietyissä kohdissa hirveitä ruuhkia. Esimerkiksi jouduin kerran jonottamaan ulos kakkosrakennuksen käytävältä jonkun viis minsaa. Nyt yritän parhaani mukaan välttää noita kohtia. Luokat on mun mielestä ihan kohtuullisen kokosia ja ainakin hyvin ilmastoituja! Täällä ilmastoinnit on ihan eri sfääreistä kuin Suomessa ja joskus pitää kotonakin vetää sisällä hupparia päälle. Koulu on aika erilainen maailma täällä. Hyvin monet vapaa-ajan toiminnat, esimerkiksi clubit ja urheilu harrastetaan suurimmaks osaks koululla. Mulla esimerkiksi on cross country treenit joka päivä heti koulun jälkeen. Meidän koululta löytyy aika kiva määrä urheilulajeja, mutta nyt niin sanottujen syyslajien try outit oli jo menny kun saavuin, ja cross countryn valmentaja puhu mut ympäri liittymään joukkueeseen. Talvella aion ehkä kokeilla jotain muuta, keväällä aion liittyä track and fieldiin jihuuu :)
DSC_0002 Opettajat on aika tiukkoja täällä, esimerkiksi kännyköiden kanssa. Vessassa käyntiin tarviit myös, kliseiseen jenkkileffatyyliin, WC-luvan opettajalta ja niitä saa perjaatteessa vaan kaksi per aine per yhdeksän viikkoa. Kirjat saa onneks koululta, mutta ne on saakelin painavia opuksia, kun samoja kirjoja käytetään puolesta vuodesta vuoteen. Onneks mulla on lokero, muuten oisin kyllä pulassa. Täällä on kaikkia pieniä (kaikkien valtavien) erojen lisäks Suomeen, ja niitä on hauska bongailla pikkuhiljaa. Esimerkiksi earth science luokan seinältä löytyy Florida Coastin koralliriuttojen ekosysteemi, ihan samalla tavalla kun Suomesta löytyy se perus ruoho-pupu-kettu-systeemi. Koska täällä on käytössä vaan kahden jakson systeemi, eli vuodessa on vaan kaksi semesteriä, noi koulukirjat on ihan jäätävän kokosia tiiliskiviä. Onneks on lokero! (Ja onneks osaan jo avataki sen XD)

Koulussa monet ihmettelee mun vaihtovuotta ja sitä, kuinka sain päähäni lähteä. Monet myös kunnioittaa mun päätöstä ja on ihmeissään siitä, kuinka osaan puhua sekä suomea, että enkkua. Musta ollaan oltu tosi kiinnostuneita ja monet kyselee paljon. Voi olla, että toi kiinnostus laantuu jossain vaiheessa. Ja siis mähän luulin, ettei mulla oo pahaa aksenttia, mutta pari päivää sitten yks poika pyys mua sanoo sen nimen ääneen, ja kun sanoin sen, hän alko nauraa ja sano kaverilleen, että "she really has that accent!!". Palasin maanpinnalle XD Kaikki on tosi ihastuksissaan mun aksentista ja haluu et mä puhun paljon. Ihmiset haluu myös usein kuulla jotain suomen kielellä ja jopa ruotsikski mua on pyydetty puhumaan. Meidän koulussa on pari muuta vaihtaria, mut heihin en oo vielä kunnolla tutustunu.

Sen paljon puhutun "high school spiritin" muuten huomaa oikeesti! Kun oli koulujen football kauden avausmatsi ja pelaajat puki päälleen kouluun pelipaitansa ja cheerleaderit omat asunsa. Monet myös pukeutu Sickles-t-paitaan tai muuten vaan meiän koulun väreihin. Eilen olin kattomassa meiän koulun jengin ekaa kotipeliä, oli muuten aikamoinen kokemus haha. Meillä on sellanen kiva etu, että kun osallistuu johonkin syyslajiin itse, saa vapaan pääsyn kaikkien muidenkin syyslajien kisoihin tai matseihin!
DSC_0033 Eka päivä meni aika nopeesti ohi, ja se oli noin 100 kertaa vähemmän paha kun luulin sen olevan. Ei se silti kovin mukava kokemus ollut, mutta on nyt ohi onneksi. Olin ekan koulupäivän jälkeen kuulemma väsyneemmän näkönen kuin silloin, kun saavuin. Tosta voi jo päätellä jotakin haha. (Olin meinaa valvonu ne 48 tuntia putkeen ennen kun saavuin tänne.) Nyt jo parin viikon jälkeen, musta tuntuu, että alan jo sopeutumaan joukkoon! Päivät kuluu nopeesti, kun on koko ajan vähän kiirus. En oo oikein tunneilla tutustunu niin moniin ihmisiin, mutta ne joihin oon, ne ovat vaikuttaneet tosi mukavilta. Joka kerta ilahdun kun joku tulee juttelemaan mulle XD Täällä ihmiset on onneks sosiaalisia ja itekin oon keränny jänishousuni ja menny vaan pokkana puhelemaan asioita. Jos Suomeen palattuani Märskyyn tulee joku vaihtari, aion todellakin mennä juttelemaan hänelle, koska nyt tiiän ite, kuinka kivalta se tuntuu. Oon täällä junior luokalla. Lukion ekalle tullaan täällä, kun täytetään 14 ja luokat menee näin: freshman, sophomore, junior ja vikana vuonna oot senior. Kun valmistut, oot yleensä 18 ja useesti meet suoraan collegeen. Monet munkin tutuista täällä puhuvat jo totiseen sävyyn collegesta ja meitsi rilluttelee omaa lukiotaan 5 vuoteen... XD
DSC_0037 Cross country teamin tytöt on olleet tosi mukavia mulle ja oon niin ilonen kun päädyin tohon cross countryyn! Vaikka itse juokseminen tässä kosteudessa ja n 30-37 asteen helteessä on aikamoista piinaa ainakin näin alkuun, en kadu ollenkaan liittymistä joukkueeseen! Tunsin itteni tosi tervetulleeks heti alkuun ja tytöt on kiinnostuneita musta ja kaikki tuli heti juttelemaan mulle. Uusille tytöille, joita en oo vielä nähny(ja muilleki uusille ihmisille), mut esitellään yleensä "she is the exchange student from Finland" haha. Juostaan siis joka päivä n. 3-5 mailia, eli noin 5-8 kilsaa. Se on aika paljon se, ja voin kertoo, että kyllä jaloissa tuntuu. Tällanen ohjattu treeni, jossa tytöt tsemppaa toisiaan ja valmentaja antaa ohjeita, on paljon kivempaa ja enemmän mun makuun kuin yksin lenkkeily. Ootan jo ekaa "speed workoutia" eli vähän nopeempi temposta vetotreeniä, jossa pääsis ees vähän pikajuoksemaan.  Eka "meet" tai "race" niin kun täällä puhutaan, oli keskiviikkona, huhhu. Olihan se aika karseeta, mutta odotan jo innolla ens kisaa ja sitä, että pääsen parantamaan mun aikaa! Täällä urheilun ympärille liittyy kaikkea team spiritia ja meilläkin on kaikkia oheisjuttuja tyttöjen kanssa tiedossa. Kaikille tuleville vaihtareille tiedoksi, pitää olla itse tosi aktiivinen liittymään johonkin, ja kuten mullekin hoettiin: Get involved! Sillä tavoin täällä tutustuu porukkaan :)

Tällasta kilometripostausta tällä kertaa, jos jotain kysymyksiä vielä on, vastaan mielelläni kommenteissa! Cross countrysta rupattelen lisää myöhemmin.

Translation: I wrote about school and those "little" differences between Finnish and American schools and school systems. Nothing that you, who is reading this in English, wouldn't know already haha. This was more for my people in Finland so I'll write longer translation when I'm writing about my everyday life and interesting events! 

School is three times bigger here, more students and also bigger campus. That means that I really have to run from building two to building nine to get there before bell rings. I also told about the crowd that is huge in hallway two after third period. One time I waited for five minutes to get out of there! I also feel weird when some of the hallways don't have walls at all. And I love the scent of mornings when the sun just rose and the feeling in the morning when you feel the heat after stepping out of an air conditioned classroom. I know that local people don't appreciate it as much as I do haha. 

Teachers here are more strict and they are very precise with cell phones. And almost all cliches from American high school movies are real! For example cheerleaders really walk around sometimes their cheerleading uniforms on. I told that people is so excited about my accent and that some even tell me to speak a lot because they want to hear me talking with my (dork) accent XD The first day at school was not as bad as I thought it would be and now I feel that I'm starting to fit in a little better. Cross country is awesome and as my coach back in Finland said: "At first you'll hate it, then you'll get used to it and then you'll love it." At the moment I'm in between getting used to it and loving it ;) And thanks for our XC team, you make it even more fun! Love you girls :)

8 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Miks käyt sun lukion 5 vuoteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) koska urheilun takia se menee joka tapauksessa neljään ja nyt vaihtovuosi josta en saa korvausta Suomessa tekee siitä kokonaisuudessaan viis vuotta.

      Poista
  2. siis 14 vuotiaan jo lukioo?? what! kaua ne sit on lukios jos jo 14v:n mennää lukio ekalle? :D oon kade sulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ne menee 14 v lukioon mut se kestää neljä vuotta! Ja ne valmistuu vuoden nuorempana lukiosta kun me. Eli käytännössä niien lukion eka on meiän kasiluokka :D hahah :)

      Poista
  3. Suoritatko ajokortin sielä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu! Mutta saan ajaa vaan koulun alueella, eli kun saan kortin en saa ajaa täällä. Suomessa mun pitää vissiin ajaa inssi ja tehä joku koe mutta tulee monta kertaa halvemmaksi kun tehä koko homma Suomessa!

      Poista
    2. Oo no vähän hyvä! :) muuten sun blogi on aivan ihana ja oon jo pitkään ettiny floridassa olevan vaihto-oppilaan blogia ja nyt vihdoin löysin tän sun. Itekki olin vuodenvaihtees floridassa ja se on vaan niin ihana paikka! ♥

      Poista
    3. Oi jee ihanaa et tästä on iloo sulle! Haha totally agreed ;)

      Poista