sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Nobody said it was easy, but everybody said that it was worth it

Ulkona sataa vettä. Kello ei ole edes viittä iltapäivällä, mutta alkaa jo olemaan hämärää. Tai, oikeastaan sade ei olekaan oikeaa sadetta. Vaan tihutusta. Kuulostaako Suomelta? Kyllä, mutta sattuu olemaan Floridalainen arkipäivä.

Viime viikon tunnelmaa kuvasti aika hyvin edellä kuvailemani pätkä. Ensimmäistä kertaa täällä ollessani oli oikeasti märkää, hämärää ja ankeeta. Suurimmista osista vaihtareiden blogeja saa liian positiivisen kuvan elämästä täällä pallon toisella puolen. Tietysti mäkin haluun kertoo teille, että miten kivaa ja hienoo täällä on, onneksi suurimman osan ajasta, mutta täälläkin aurinkoisessa osavaltiossa joskus se kirkas tähti menee piiloon pilven taa. Viime viikolla olin siis sairaana, mikä käytännössä tarkotti kitumista sängyssä ja ehdottomasti liikaa aikaa ajatella asioita. Ja kun on liikaa aikaa ajatella asioita, saapuu yks kummitus, josta en oo vielä täällä puhunukaan. Nimittäin koti-ikävä. Kun on surkeena sängyn pohjalla, iskee ikävä äitiä ja omaa turvallista huonetta. Seuraavaksi tulee ajatelleeksi kavereita, joista joku ehkä piipahtaisi käymään lohduttamassa jos sairastupasi sijaitsisi Suomessa. Siitä seuraa aasinsilta siihen, kuinka Suomessa koulussa voit vaan mennä kysäsemään opettajalta, mitä ootte tehny sinä aikana, kun oot ollut kipeenä ja vielä ymmärtääkin ne asiat, jotka joudut itse käymään läpi.

Koti-ikävä ei ole mulla onneksi tähän mennessä ollut pysyvä tila. Se on yleensä seurausta siitä, että joku asia mättää. Esimerkiksi oot kipeenä, tai et päässyt jonnekin, minne olisit kovasti halunnut mennä ja joudutkin jäämään kotiin. Se tulee puuskina kovempana, onneksi ei kovin usein, mutta se on myös pieni piikki mun pään sisällä koko ajan. Vähän kaihertaa, muttei kuitenkaan onneksi pistä. Enemmänkin se näkyy useimmiten mulla tiettynä ylpeytenä olla suomalainen ja kertoa siitä muille. Oon myös jo nyt hämmentävän nopeasti oppinut arvostamaan erilaisia asioita Suomesta. Niistä lisää myöhemmin.

Ihmiset on isoin asia, jota ikävöin koti-Suomesta. Ikävöin sitä tunnetta, että kuulut 100 prosenttisesti johonkin porukkaan, oot aina kuulunu ja tuut kuulumaan. Ja sitä tunnetta, kun oot tuntenut jonkun ihmisen koko elämäsi ajan ja pystyt lukemaan sen varpaiden asennosta, mitä se ajattelee. Myös mun sosiaalisten kontaktien verkko on hyyyvin paljon suppeampi täällä. Sellasetkin asiat, joita ei ehkä niin ajattelekaan, tulevat nyt esiin täällä. Esimerkiksi tietää, kuinka käyttäytyä jossain tietyssä tilanteessa tekemättä itestäs huvittavaa, tai osata valita just ne oikeet siihen tilanteeseen sopivat sanat.

Teen täällä nyt kaikkeni pysyäkseni aktiivisena ja yritän järjestää ohjelmaa aina viikonlopuillekin. Kliseistä mutta totta, se nimittäin auttaa. Mitä vähemmän sinulla aikaa on hautoa sitä, mitä ihmiset duunaa Suomessa, sen parempi. Jos jäät miettimään kaikkea, mitä missaat Suomesta ollessasi täällä, missaat myös ne asiat täältä, joita kannattaisi arvostaa ja joita varten oot täällä. Mua myös ihanat Skype-puhelut perheen kanssa auttaa joka kerta.  Joillakin ne pahentaa ikävää, mutta mä toisaalta saan niistä voimaa ja muistan kuinka ihana perhe mulla on Suomessa. Kaikesta huolimatta vieläkin kuljen täällä välillä silmät pyöreenä kaikesta uudesta ja hienosta, ja kaikista negatiivisista asioista huolimatta positiiviset ja ihanat asiat vie voiton tässä kilvassa. Vaikka välillä onkin hankalampaa, en oo vielä kertaakaan ollu lyömässä hanskoja tiskiin edes leikilläni.

Ja jotta tästä ei tulis ihan tuomionpäivän postausta, mun on pakko lesota teille, että mulla oli älyttömän hyvä maanantai! Olin ihan pitelemätön hissan tunnilla, sain mun nimenkin "starboardille", johon pääsee ne, jotka saa parhaita tuloksia kokeista. Yks tyttö tokas, että "She must be so smart, this isn't even her language or her history and she gets better scores than us!" Voin kertoo, että tollaset pikkujutut lämmittää vaihtarin sydäntä enemmän kun tää auringonpaiste. (Mikä auringonpaiste? XD) Ja hei, perisuomalaisena tyttönä oli kyllä kiva nukahtaa sateen ropistessa kattoon, tuli niin kotosa olo haha. 

P.S Ei täällä oikeesti tihuta ;) huijaan vaan, eihän sellasta ny täällä tapahdu

Postaus on kirjotettu maanantai-iltana, älkää hämääntykö vaikka julkasinkin tän vasta tänään!


4 kommenttia: